Thomas Henry Fielding
Hauta numero 61. Rauta-aidan sisällä on iso patsas jonka laatta on pudonnut.



Ulkomaalaisista, erityisesti englantilaisista, on melko mahdoton saada tietoja, koska heitä ei yleensä merkitty kirkonkirjoihin. Poikkeuksia ovat henkilöt, jotka kuolivat ja tulivat haudatuiksi seurakunnan maahan. Digitoidut tiedot haudatuista henkilöistä päättyvät vuoteen 1867. Lisänsä tunnistamisen vaikeuteen tuo se, että hautakiven laatta on kadonnut.

Hauta lienee Finlaysonin mestarin, Joseph Fieldingin pojan, Thomas Henry Fieldingin. Hautaus lienee tapahtunut 60-70 -lukujen vaihteessa, jota tukee viereinen englantilainen hauta joka on vuodelta 1871.

Herman Kaufmannin kirjassa "hauskoja muistoja Tampereen tienoilta on kertomus Finlaysonin mestarin, Joseph Fieldingin laivan ostosta vuodelta 1869.



1870 tuli Frenckellin paperitehtaaseen isä ja poika Fielding asentamaan uutta paperikonetta. Isä lähti Pietariin, poika jäi viimeistelemään asennuksen. 1872 poika Fielding kutsuttiin Valkeakoskelle uuden tehtaan teknilliseksi johtajaksi. Siis ainakin kolme Fieldingiä.

Suoria tietoja ei ole, mutta jo 1861 vuodelta löytyy Finlaysonilta piika joka on ollut Fieldingin palveluksessa. Viimeinen piika -maininta Finlaysonilta on vuodelta 1868. Frenckelillä mainintaa Fieldingistä - eikä piioista ole. Viimeinen maininta on Annastiina Mattsdotter joka on ollut Fieldingin piikana Valkeakoskella. Annastiina lähti Tampereelta Sääksmäelle 1874.