Sofia Wilhelmina Rosenbröijer syntyisin Leopold
1804 - 18.12.1858
Hauta numero 247



Sofia Wilhelmina oli postimestari Nils Adolf Rosenbröijerin vaimo.

Posti Tampereella
Kun Tampereelle perustettiin kruunun viinapolttimo, päätettiin siirtää myös postikonttori Kangasalta Tampereelle, sillä silloinen postinkuljetus oli pääosaltaan kruunun virallista kirjeenvaihtoa.

Postikonttori oli aluksi polttimolla, mutta kun postimestari Allen rakennutti talon Hallituskadun ja Itäisenkadun kulmaan, hän siirsi myös konttorinsa sinne.

Aluksi Tampereella oli suora viikoittainen postiyhteys vain Hämeenlinnaan ja Turkuun.
Vuonna 1838 posti alkoi kulkea kahdesti viikossa Hämeenlinnan kautta Helsinkiin ja vuonna 1863 avattiin samalle reitille kolmas viikkoposti. Poriin ja Pohjanmaalle avautui viikkoposti vuonna 1846 ja Ikaalisiin vuonna 1864.

Tämän jälkeen Tampereelta lähti viikoittain kuusi postivuoroa, niistä kolme Hämeenlinnaan, yksi Lauttakylän kautta Poriin ja kaksi Pohjanmaalle, niistä toinen Alavuden ja toinen Ikaalisten kautta.

Rautatien tulon myötä postin kulku muuttui jokapäiväiseksi. Aina 1860-luvulle Tampereen postikonttori palveli laajaa aluetta, sillä se oli ainoa konttori Alavuden, Jyväskylän, Hämeenlinnan ja Lauttakylän välisellä alueella.

Postin jakelua helpotettiin kuitenkin siten, että eri puolilla tätä aluetta oli henkilöitä, joille Tampereen postikonttori lähetti ns. irtolaukkuja. Useimmat vastaanottajat olivat paikallisia pappismiehiä, jotka toimittivat irtolaukuissa tulleen postin jakelun ja palauttivat samojen laukkujen mukana lähtevät kirjeet ym. lähetykset. Irtolaukut tulivat kestikievarikyytien mukana.

Varsin pitkään postimestari sai hoitaa konttoriaan yksinään. Postinkantoa hänen ei tosin tarvinnut suorittaa, sillä kaupunkilaiset kävivät itse hakemassa postinsa. Tästä syystä hänellä ei sitten myöskään ollut säännöllistä työaikaa, vaan ajan käsityöläisten tapaan hän palveli asiakkaitaan aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Vasta vuonna 1846 konttoriin saatiin kolme apulaista. Postimestarille antoi runsaasti työtä se, että aina vuoteen 1890 saakka kirjelähetyksistä kannettiin maksu lähtevän matkan pituuden mukaan.

Nils Adolf Rosenbröijer toimi postimestarina 1842-1862.

Viljo Rasila: Tampereen historia osa II